10.04.20

Autokaupat etänä?

Viimeistään näin koronapandemian aikaan moni vaihtoautoliikekin tarjoaa kaupankäyntimahdollisuutta etänä. Tällöin auto esitellään videopuhelun kautta, jotta ostaja samalla myös näkee auton mahdollisimman hyvin. Idea on hyvä, mutta tarjoaa suuremmat mahdollisuudet haksahtaa virheostokseen.

Kiinnostavan auton etsiminen alkaa monella netistä. Varsinkin vaihtoautokaupassa kiinnostuksen herättäjänä merkittävässä roolissa on myynti-ilmoituksen kuvat ja harkiten valittu ”pääkuva”, joka näkyy ilmoituksen etusivulla, mukana muiden vastaavien autojen ilmoituslistassa. Ennen vanhaan homma eteni niin, että jos autoliikkeessä myynnissä oleva auto vaikutti ilmoitustekstin lukemisen jälkeen kiinnostavalta, soitettiin seuraavaksi myyjälle (tai lähetettiin sähköposti), ja jos kyseinen auto näin saatujen tietojen jälkeenkin vieläkin kiinnosti, sovittiin koeajo – tai vaihtoehtoisesti lähdettiin kiinnostavan ilmoituksen perusteella suoraan paikanpäälle. Nykyään ihmiset ovat kovin kiireisiä, jonka vuoksi aikaa/vaivaa yritetään säästää parhaan mukaan, ja tällöin houkutus käyttää liikkeen tarjoamia etäpalveluja kasvaa.

Etäkaupankäynnissä myyjän toiminta ja sen rehellisyys/luotettavuus nousee entistä suurempaan rooliin. Ammattitaitoinen myyjä kertoo autosta väsymättä ostajan kysymyksiin, käyden läpi kaiken ostajaa kiinnostavan ja kaupantekoon vaikuttavan tekijän. Etäkontakteja tullee myyjälle – varsinkin näin ”korona-aikaan” – suhteellisesti paljon enemmän kuin ennen, joten mukana on enemmän myös kauppaan johtamattomia yhteydenottoja. Tästä voi tulla viimeistään siinä kohtaa haaste, kun homma ei toimikaan ”liukuhihnalta”; myyjä ei saa kauppaa, ja aikaa palaa. Varsinkin isommissa ketjuissa myyjä harvoin tietää juuri kyseisestä autoyksilöstä sen syvemmin, jolloin tarkempi kysely aiheuttaa päänvaivaa. Jos asioissa aletaan tässä kohtaa oikoa, eikä ostajalla ole resursseja auton kokonaisvaltaiseen arvioimiseen, syntyy suuremmalla todennäköisyydellä kauppa, joka osoittautuu enemmän tai vähemmän epäonnistuneeksi. Kaupat voidaan tehdä liian kalliilla, autossa saattaa olla kalliskin vika tai piilovika (jopa useampi), merkittävä varustepuute, aukko dokumenteissa, tai muu auton arvoon olennaisesti vaikuttava tekijä, joka ei etänä toimiessa tule ilmi.

Etäkaupassa auto yleensä toimitetaan ostajalle, jolloin ostaja voi koeajaa auton. Tällöin on se ratkaisevin hetki, jolloin pitää olla tarkkana. Kaikille on varmasti tuttu sanonta ”älä osta sikaa säkissä”, ja se pätee autokauppaan kuin nenä päähän. Ilman huolellista koeajoa ja auton läpikäyntiä ei autoa (varsinkaan vaihtoautoa kannata ostaa). Tätä ennen asiat tulee olla neuvoteltu niin, että itseään ei tule siinä tapauksessa, jos kauppaan ei päädytä, esim. sitoneeksi kohtuuttomaan toimituskuluun tai muuhun vastaavaan pakolliseen kuluun/korvaukseen myyjälle. Kynnys tässä kohtaa jättää kauppa tekemättä on korkea, onhan autoliike nähnyt selkeästi asiassa jo paljon vaivaa, josta on heille aiheutunut myös kuluja. Yleisesti ottaen kauppa onkin tehtävä, ellei autosta löydy jotain ominaisuutta tai vikaa, jonka myyjä on jättänyt kertomatta, ja joka oleellisesti vaikuttaa päätöksentekoon.

Etäkaupankäynti on joustava tapa edistää niin auton ostamista kuin myymistä, mutta siihenkin tulee panostaa. Etänä toimien houkutus ”mennä sieltä, mistä aita on matalin” kasvaa. Onnistuneeseen lopputulokseen pääsemiseksi tarvitaan harkitsevaa ja analyyttistäkin otetta, auton huolellista läpikäyntiä unohtamatta. Ostettavan auton kokonaisvaltaisen tarkastamisen merkitystä ei käytettyjen autojen kaupassa voi liikaa korostaa, ja varsinkaan autokuumeessa nämä eivät kaikilla tule ihan luonnostaan. Ostajan etuja ajavaa apua on onneksi tällöinkin tarjolla.


<< Edellinen sivu